HAUTAJAISET OVAT SAATTOMATKA

Kun joudumme luopumaan rakkaastamme, saattomatka on tärkeä osa surun hoitamista. Muistelemme, jätämme hyvästit ja jatkamme elämäämme toisiamme tukien. Hailuodon seurakunta palvelee surun hetkellä kiireettömästi ja omaisen toiveita kunnioittaen. Palveluun kuuluvat seuraavat asiat:

  • sanomakellojen soitto
  • hautapaikasta ja hautajaisjärjestelyistä sopiminen
  • arkun säilyttäminen vainajien säilytystilassa
  • haudan kaivu ja peittäminen (omaiset voivat peittää haudan halutessaan)
  • hautajaisten järjestäminen kirkossa tai hautausmaalla
  • seurakunnan jumalanpalveluksessa lausuttava kiitos
  • muistotilaisuutta varten mahdollisuus käyttää seurakuntasalia ja keittiötä. 

PYHÄINPÄIVÄNÄ MUISTETAAN VUODEN AIKANA POISNUKKUNEITA

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelukseen kutsutaan poisnukkuneiden omaisia. Tähän tilaisuuteen tulee erikseen henkilökohtainen kutsu vuoden aikana kuolleiden lähiomaisille.

Vuoden aikana kuolleiden hailuotolaisten ja muiden seurakunnan hautausmaahan laskettujen vainajien nimet lausutaan, ja kullekin sytytetään seurakunnan toimesta kynttilä vanhan kirkon palosta pelastettuun suureen kynttelikköön. 

Pyhäinpäivän iltana on tapana viedä omaisten haudoille kynttilöitä.

 

HAILUODON SEURAKUNNAN VOIMASSAOLEVA MAKSUHINNASTO

Hautapaikkamaksu Hailuotolainen Muualta
Uusi arkkuhautapaikka 25 v 100 200
Uusi arkkuhautapaikka 50 v 200 400
Uusi uurnapaikka 25 v 100 200
Uusi uurnapaikka 50 v 200 400
Vauvan uusi paikka 25 v 60 120
Vauvan uusi paikka 50 v 120 240
Arkkuhautapaikan ennakkovaraus 25 v 75 150
Arkkuhautapaikan ennakkovaraus 50 v 150 300

 

Uurnan voi haudata suvun vanhaan perhehautaan, korkeintaan kaksi uurnaa per hautapaikka. Jos perhehauta on täyteen haudattu, peritään uurnahautauksesta uuden arkkuhautapaikan maksu.

Sotiemme veteraaneille ja heidän puolisoilleen hautapaikka on maksuton.

Hautauspalvelumaksu Hailuotolainen € Muualta €
Arkkuhaudan kaivu 200 250
Uurnahaudan kaivu 80 100
Vauvan haudan kaivu 70 90
Arkkuhaudan peitto 100 120
Uurnahaudan peitto 30 40
Vauvan haudan peitto 40 50
Vainajien säilytystila 3vk/yli 3vk 70/90 90/110

 

Sotiemme veteraaneille ja heidän puolisoilleen haudan kaivu ja peitto ovat maksuttomia.

Haudanhoitomaksut
1 vuoden sopimus: 1 kukka/2 kukkaa 80/100
5 vuoden sopimus: 1 kukka/2 kukkaa 400/500
1 vuoden kastelusopimus 50
5 vuoden kastelusopimus 250

 

Seurakunnalta tilattu haudanhoito sisältää kukkien istutuksen ja kastelun sekä haudan siistinä pitämisen kesäkauden ajan.

Kirkon tilojen käyttö Hailuotolainen € (sis. ALV 24) Muualta € (sis. ALV 24)
Keittiö / Seurakuntasali / Molemmat yhdessä 150 / 100 / 220 220 / 160 / 320
Kirkko   140
Astiat 100 150
Pöytäliinat 15€/kpl 15 €/kpl

 

Siivousmaksut
Keittiö ja seurakuntasali 150
Keittiö 80
Seurakuntasali 80

 

Siivousmaksu peritään, mikäli vuokralainen ei vastaa siivouksesta ohjeistuksen mukaisesti. Kirkon vuokra peritään vain poikkeustapauksessa, silloin kun ulkopuolinen taho vuokraa kirkon kaupalliseen tarkoitukseen. 

 

Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautajaisjärjestelyissä noudatetaan vainajan tahtoa.

Hautajaisjärjestelyt

Hautajaisten suunnittelussa ja toteutuksessa seurakunnan työntekijät ovat apuna. Voit olla yhteydessä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus tarjoavat läheisille mahdollisuuden yhteiseen surutyöhön.

Hautaan siunaaminen

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys